2010/02/25

restless

Olen varmaan osan mielestä jo aika riittävästi jankuttanut tästä kevään tulosta, mutta en vaan voi itselleni mitään. Päivien kulku tuntuu jysähtäneen paikalleen eikä lehti taida kääntyä maaliskuulle millään. Osansa varmaan tekee työpaikan vaihtumisen odotus eli aamukammassa törröttelee seitsemän päivää tällä hetkellä. Välissä on onneksi pari lomantapaista pätkää, joita odotan hartaasti. Kiitos vielä kaikille uravalintaani onniteille - tuntuu edelleen hyvältä!

Osassa blogeista on näkynyt jo varovaista pääsiäisen odotusta ja siihen liittyvää askartelua. Pyöräytinpä itsekin paremman puutteessa yhden paperimunan vanhaan sanomalehteen sekä hankin helmihyasintin piristeeksi. Myöskään hauskaa pientä kahden kynttilän minijalkaa en voinut vastustaa yhden euron kauppahintaan. Clas Olssonin leimasinsarjaa kokeilin niinikään kenkälestipariin ja ihan kiva tuli. Nyt olisi aivan superia aloittaa joku kunnostusprojekti, mutta sopivaa kohdetta ei oikein ole tullut vastaan. Sitä ja kevättä odotellessa!


My desperate waite for spring is probably getting on your nerves, but I just can´t help myself. I want spring and I want it now! It feels like this week has taken forever and March is a mile away. This has probably something to do with my soon coming change of business, so please forgive me. Thank you for all the congrats!!

At home I´ve been a bit restless too - a new, bigger project would be nice, but I don´t seem to find any good objects. Instead I´ve been doing a little this and that: decorating easter eggs and experimenting with my new set of stamps. The mini candlestick was a find I couldn´t resist! Friday tomorrow, yeeees!


f. skrot




18 comments:

Home and Lifestyle said...

What a beautiful pictures!! I enjoy them so much! Thanks for sharing!

Warm regards, Ingrid (Home & Lifestyle)

Annaleenas hem.. said...

Kauniita kuvia!
Hugs!
Annaleena etelä-ruotsista:)

Lisas torp said...

Underbara bilder!
Lisa

Anu said...

Tosi kivoja juttuja täällä.
Saman moisia munia on mullakin tekeillä. Höyheniäkin ostin jo pääsiäistä ajatellen. Kevättä siis itselläkin rinnassa.

seasons of my house said...

I know how you feel!
Karin

Chrissy said...

STUNNING PHOTOS!!!!!!!!!!! Love them!

sariw said...

Mielettömän kauniit kuvat ! Kynttilänjalka on upea ja niin siro.
Pääsiäsmunia minäkin olen jo tehnyt, ja ajattelin kylvää maanantaina rairuohonkin ; )

Ullakon Aarteet said...

Kiitos Olsson vinkistä, meillekin erittäin hyödyllinen leimasin tuo vintage.
Piipahtelen täälä katsomassa kauniita kuviasi.
Kynttilänjalka ON IHANA.
Tässä alkaa pikkuhiljaa heräilemään talvihorroksesta, siemenpusseja olen myös käpälöinyt ja katsonut sitten epätoivoisesti ikkunasta avautuvaa hankea... mutta kyllä se siitä, joohan ?

Lene said...

Lovely photos! and amazing styling!

I will come back soon...

Hugs Lene

www.summerfieldhome.blogspot.com

Uuden Kuun Emilia said...

"Muniminen" on täälläkin jo aloitettu. kevät kukkia vain en tahdo mistään löytää, ja mieli tosiaan jo tekisi saada jotain elävää kotiin.

Saitko muuten tehtyä tuon leiman sillä sarjan mukana tulleella musteella?

Inspiraatiorikasta ja keväistä viikonloppua!

Ulla-Kristiina said...

Upeita kuvia!!! Helmihyasintit laitettu todella kauniisti ja niin sievä kynttilänjalka. Kyllä se on aloitettava pääsiäismunien tekeminen, hain tänään tarvikkeita kaupasta.
Onko tuo "vintage" leima tehty yksittäisillä kirjaimilla vai onko olemassa leimasin, jossa lukee koko sana?

Kamomilla said...

Hello!
Jotenkin tuntuu siltä kuin kaikki pidättelisi henkeä ja kohta jysähtää oikea luovuuspommi! Herätään talviunesta kuin muumit ja aletaan häärätä!Kunhan tuo kuukausi vaihtuu...

Ihana viikonloppua kuitenkin! Kamomilla

Marsuliini said...

Heippa! Pitkästä aikaa täällä vierailulla. Ihania juttuja olet löytänyt ja kauniita kuvia räpsinyt :) Onnea uudesta työpaikasta!

Janne said...

Love it:)

Sanna said...

Kauniita kuvia jälleen kerran!Tykkään varsinkin tuosta vanhasta lestistä!
/Sanna

Hattaramaa said...

Munia virittelin kanssa ja ajattelin kaivaa höyhenet esiin. Lasten kanssa onkin jo tehty pino kortteja, ne kun pitää lähettää ajoissa.

pamod negi said...

Great blog- really enjoyed reading it. Have bookmarked you and will check back regular. Please feel free to take a look at my blog...
cheap flights to jakarta
flights to jakarta
jakarta flights

pamod negi said...

Great blog- really enjoyed reading it. Have bookmarked you and will check back regular. Please feel free to take a look at my blog...
cheap flights to jakarta
flights to jakarta
jakarta flights